Ajatuksia Lopen elämästä

Älytaulullako älyä…

Kategoria(t): Uncategorized | Kirjoittanut loppilainen | Julkaistu helmikuu 18, 2010

Luin Lopen lehdestä tai aamupostista kunnan uudesta koulukeskuksesta ja jäin ihmettelemään yhtä asiaa. Eli kuinka älytaulut saavat mukaan myös häiriköt ja muut opetuksesta putoavat.

Olen jotenkin itse käsittänyt älytaulun pelkäksi näytön ja kopiokoneen jatkeeksi opetuksessa. Eli sen avulla saa esitettyä ja hallittua opetusmaterilaalia hiehan eritavalla kuin ennen. Eli opettaja saa kalvosulkeiset toteutettua uudella tavalla sekä  myöskin omat tuherruksensa  kopioitua mailiin ja suoraan oppilaille.

”Luulen että yleisin tapa käyttää Smarttia on heijastaa taululle tietokoneen näyttö ja käyttää sen kautta internet-selainta tiedonhakuun täydentämään muuta materiaalia.”,Opettaja Taija Schroderus

Hyvähän se on, että uusi tekniikka tuodaan kouluihin ja niiden ylläpidosta tulee lisää kuluja. Ja haluan nähdä kuinka alkuvaiheessa sitä osataan käyttää tehokkaasti. Itse soisin älytaulujen sijaan keskityttävän erilaisten oppilaiden oppimistapojen hyödyntämiseen, koulumatkojen ajan optimoimiseen sekä siihen että kaikkialla saadaan tasokasta opetusta.

Voisin vaikka maksaa hyville opettajille bonusta sen sijaan, että ostaisin älytauluja. Mutta nykytekniikka pitää tuoda kouluihin paikalle ja sitä pitää hyödyntää.

Itse huomaan omassa opetuksessa, että teen muistiinpanot kylläkin esim. kalvosulkeisten muotoon ja ehkä jaan ne opetuksen tukimateriaaliksi. Niihin on kiva rustata omia kommentteja mukaan. Mutten oikein osaa kuvitella, että siirtyisin edelleenkään opettamisessa liidusta ja taulusta puhtaaseen valmiiksi muokattuun materiaaliin.

Ymmärrän kyllä, että älytauluakin voi hyödyntää perinteisillä opetusmenetelmillä, mutta saman osaan tehdä myös tykillä ja valkotaululla. Tai piirtoheittimellä ja fläppitaululla.

Olisi jotenkin mukava joskus kuulla asiantuntijoiden kommentteja kuinka nuo tekniset vempaimet lisäävät opetustehoa.Mutta olenkin vanhakantainen jäärä :)

Kuhan pohdin, Kari…

P.S. Mietin vain sitä, että jos älytaulun hinta on jotain 2000 ja ne ovat vain valkokankaan jatkeita suurimmalle osalle opettajia, niin….

Hiljaiseloa kärsitty liian pitkään, eli uusia juttuja

Kategoria(t): Uncategorized | Kirjoittanut loppilainen | Julkaistu helmikuu 18, 2010

Työt ovat painaneet päälle sekä väliin on parempi olla hiljaa asioista. Eli blogi on ollut aika hiljaisessa käytössä. Mutta nyt ajattelin alkaa noin viikottain tapahtuvaan päivitys tahtiin.

Eli viikottain tulee uusia juttuja taasen Lopen elämästä. Toivottavasti ne kirvoittavat kommentteja.

Kari…

Sähköistä asiointia, taisin menettää toivoni :(

Kategoria(t): Uncategorized | Kirjoittanut loppilainen | Julkaistu joulukuu 2, 2009

Yritin vielä kysyä kunnalta miksei sähköiseen viestiin vastata, niin kunta ei tainnut muistaa vastata ollenkaan ja kaksi muuta kenelle viesti meni kiinnitti huomion lillukan varsiin.

Eli viestistä ei tainnut irrota se, että tarvittaessa on myös osattava vastata kielteisesti ja osattava perustella se.

Jos olisi aikaa ja kiinnostusta, niin kait asia pitäisi hoitaa hallinto-oikeuden kautta loppuun eli olettaen että hiljaisuus on kieltävä vastaus.

Nooh, onneksi “luotan” valtuutetuihin ja virkamiehiin siinä, että osaavat katsoa asioita kokonaisvaltaisesti ja hoitaa asiat ilman valtuuttajiensa mielipiteitä. Niinkuin hoitivat kouluverkkoselvityksenkin käsittelyn.

Kari…

Tehostamista tarvitaan :)

Kategoria(t): talous | Kirjoittanut loppilainen | Julkaistu marraskuu 25, 2009

Tuo on jännä juttu, Aamupostin keskustelussa työn tehostamisen ehdottelu johti välittömästi siihen että tehostaja luvattiin ampua kiertoradalle. Toisaalta jos ongelma on yleisesti tiedossa niin miksi sille ei tehdä jotain. Ongelmana taitaa olla perineteinen asia eli muutosvastarinta.

2. Sähläämiseen on aikaa, kehittämiseen ei

Työpaikalla on aikaa tehdä virheitä, mutta työn sujuvuuden kehittämiseen aikaa ei muka ole. Syntyy kierre: sähläämällä haaskataan lisää aikaa. Ongelmien ratkaisusta tulee tulipalojen sammuttelua.

Työpaikoille on pesiytynyt myös paljon turhaa työtä. Turha työn osuus on Kestin mukaan noin viidennes työajasta eli yksi työpäivä viikosta.

Aikaa ei silti jää oman ajankäytön pohtimiseen. ”Se on vähän sama kuin juoksisi pyörän vieressä, mutta ei ole aikaa hypätä sen selkään.”

Nopein tapa lisätä resursseja on vähentää sähläystä ja turhaa työtä.

Jos jokainen työntekijä käyttäisi tehokkaasti kaksi ja puoli työpäivää vuodessa oman toimintansa kehittämiseen, se näkyisi jo myyntikatteessa, Kesti ohjeistaa.

Mitä isompi yritys, sen suurempi vipuvaikutus sähläämisen vähenemisellä on myyntikatteeseen.

”Jos sadan hengen yritys vähentää turhaa työn tekemistä kahdella prosentilla, syntyy sadantuhannen euron kustannussäästöt. Resursseissa tämä vastaa kahdeksan uuden henkilön vuosityöpanosta”, Kesti laskee.

Tuosta mainitsin jo aiemminkin eli työn tehostaminen on yksi reitti parempaan talouteen.

Mutta leikkaaminen on aina tärkeämpää kuin ongelmien etsiminen.

Kari…

Kun ei ole valmis niinei kerrota mitään..

Kategoria(t): Uncategorized | Kirjoittanut loppilainen | Julkaistu marraskuu 24, 2009

Sain sähköpostia kun ihmettelin miksei tietopyyntöön vastatata. Viestin tärkein sisältö oli se se, että emme tiedoita edes tärkeistä asioista etukäteen vaan vasta päätöksen jälkeen.

Ei siinä mitään, mutta kun hallituksen pöytäkirjat tulevat julkiseksi liitteineen hallituksen päätöksen jälkeen. Luulisi että keskeneräisiä talousarvioasioita koskee julkisuusperiaatteen ensisijaisuusvaatimus. Eli asioista on mieluummin tiedoitettava ennennemin kuin liian myöhään.

Mutta minulle on jäänyt jotenkin mieleen, että asioiden julkistamisessa käytetään vuoden 1952 lakia mieluummin kuin vuoden1999 lakia, joka asettaa aika paljon paineita viranomaisille.

Sen tarkemmin pohtimatta asiaa, totean vain että olisi kiva kun saisi tietoa etukäteen eikä jälkikäteen.

Kari…

 

Sähköinen asiointi, liian mones osa…

Kategoria(t): Tiedottaminen, tietotekniikka | Kirjoittanut loppilainen | Julkaistu marraskuu 23, 2009

Jotenkin minulle on jäänyt mielikuva siitä, ettei sähköinen asiointi sekä viranomaisia koskeva julkisuuslaki koske rakasta kotikuntani. Molempia asioita käsittelevä laki on aika yksinkertainen ymmärtää. Ekassa puhutaan siitä, että asioida voi tarvittaessa sähköisesti ja jälkimmäisessä siitä, että viranomaisella on velvollisuus antaa julkisia asiakirjoja kysyjälle riippumatta kysyjän henkilöllisyydestä tai kyselyn syystä.

(lisää…)

Sähköinen asiointi, empiiristä testiä…

Kategoria(t): talous, Tiedottaminen | Kirjoittanut loppilainen | Julkaistu marraskuu 19, 2009

2 luku

Viranomaisen velvollisuudet

Sähköisten asiointipalvelujen järjestäminen

Viranomaisen, jolla on tarvittavat tekniset, taloudelliset ja muut valmiudet, on niiden rajoissa tarjottava kaikille mahdollisuus lähettää ilmoittamaansa sähköiseen osoitteeseen tai määriteltyyn laitteeseen viesti asian vireille saattamiseksi tai käsittelemiseksi. Tällöin on lisäksi kaikille tarjottava mahdollisuus lähettää sähköisesti viranomaiselle sille toimitettavaksi säädettyjä tai määrättyjä ilmoituksia, sen pyytämiä selvityksiä tai muita vastaavia asiakirjoja taikka muita viestejä.

Viranomainen voi tarjota 1 momentissa tarkoitetut palvelut myös tehtävä- tai toimipaikkakohtaisesti.

Viranomaisen on pyrittävä käyttämään asiakkaan kannalta teknisesti mahdollisimman yhteensopivia ja helppokäyttöisiä laitteistoja ja ohjelmistoja. Viranomaisen on lisäksi varmistettava riittävä tietoturvallisuus asioinnissa ja viranomaisten keskinäisessä tietojenvaihdossa., Finlex Laki sähköisestä asioinnista.

Olen aina ajatellut, että lakeja noudatetaan. Eli autoilijat pyrkivät noudattamaan liikennesääntöjä, ei varasteta tai tuhota omaisuutta. Ja samaa olen aina olettanut viranomaisistakin. Eli he pyrkivät noudattamaan lakia ja sen henkeä.

(lisää…)

Läskit pois

Kategoria(t): talous | Kirjoittanut loppilainen | Julkaistu marraskuu 18, 2009

Luin kaffetauolla Kauppalehteä ja sieltä jäi mieleen artikkeli “Läskit pois” Ja lukemisen jälkeen harkitsin heti muuttoa. Eli kuntaan jossa oppikirjat on lukiossa ilmaisia ja ylioppilas saa lakinkin vielä kunnalta.

Olisikohan aika lähteä kunnanisien opintomatkalle.

Kari…

P.S. Siellä on huomattu mm. että kuluja voi säästää järjellä sekä tehokkaalla johtamisella ja ulkoistamisella.

Sähköistä asiointia, osa jotakin.,….

Kategoria(t): talous, Tiedottaminen | Kirjoittanut loppilainen | Julkaistu marraskuu 18, 2009

Laitoin tuossa 5.11.2009 postia Lopen kunnalle ja kyseessä oli asiakirja. Eli vaikka se meni sähköisesti, niin olisi jo kuvitellut siihen vastattavan. Varsinkin kun asiakirja sisältö oli tietopyyntö, jossa pyydetään julkista asiakirjaa.

Mutta joko asiaa ei haluta hoitaa tai ei osata hoitaa. Eniten kuitenkin toivon, että kyseessä on vain vahinko eli asia on jäänyt jonnekkin pöydälle muhimaan….

Saas nähdä, koska asia hoituu eteenpäin.

Kari…

Sähkötöntä asiointia…

Kategoria(t): Uncategorized | Kirjoittanut loppilainen | Julkaistu marraskuu 13, 2009

Kait se on maanantaina otettava asiakseen ja käytävä ihan kunnan talolla viemässä allekirjoitetu asiakirja, jolla pyytää tietoja. Jospa saisi edes vastaukset sähköpostiin.

Joku ystävällisesti vastasi tuolla Aamupostin keskustelupalstalla, että töiden tehostamisesta pääsee maata kiertävälle radalle. Ja nyt kyllä uskon miksi hän sanoin niin…

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.